Salon Seudun Sanomien kokonaistavoittavuus on kasvanut jo 70 000 lukijaan. Vuosi sitten kokonaistavoittavuus oli 57 000. Kokonaistavoittavuus tarkoittaa lukijoita, jotka ovat lukeneet lehden numeroa tai jotain sen digitaalisista versioista viikon aikana.
Luku käy ilmi tuoreimmasta kansallisesta mediatutkimuksesta.
Paperilehden lukijamäärä on 46 000, kun se vuosi sitten oli 43 000.
– Perinteinen sanomalehti tavoittaa yhä enemmän lukijoita, kun digitaalisten kanavien käyttö yleistyy. Salon Seudun Sanomien paperilehteä luetaan yhä eniten, mutta samaan aikaan digitaalisen näköislehden lukijamäärät kasvavat koko ajan, päätoimittaja Ville Pohjonen kertoo.
– Salon Seudun Sanomat siirtyi tabloid-formaattiin viime vuoden maaliskuussa. Uudistusta on tehty yhdessä lukijoiden kanssa, joilta olemme saaneet runsaasti palautetta ja ehdotuksia lehden kehittämisestä. Kulunut vuosi on osoittanut, että lehtiuudistus on otettu hyvin vastaan, Pohjonen sanoo.
SSS 1.3.2017 | Jarkko Turpeinen